Rakennekuvien kuvaaminen

Rakennekuvien kuvaaminen

Rakennekuvat ovat dokumentaarisia kuvia, joista hevosen rakenne voidaan nähdä tarkasti. Näitä otetaan usein näyttelyiden ja ja vaikkapa jalostustarkastusten yhteydessä ja esimerkiksi mikäli halutaan tarjota oria jalostukseen saattaa tammanomistajia kiinnostaa nähdä rakenne selkeästi. Minulle on rakennekuvassakin tärkeää, että tausta kertoo jotain hevosen olinpaikasta, taustoista, tarinasta. Kuvassa I p jalostusori Tindur frá Efri-Þverá kuvattuna kotitallillaan Mossfellsbaerissa.

Kuvaa otettaessa pätevät muuhunkin valokuvaukseen sovellettavat säännöt, eli kohteen tulee erottua selkeästi taustasta. Tässä voidaan käyttää avuksi mm. syväterävyyttä, tumman ja vaalean kontrastia sekä taustan pelkistystä.
Alla on sinänsä kaunis kuva hevosesta, mutta pää hukkuu taustaan, ja vaikka puut taustalla ovatkin kauniita, ne ovat taustaksi liian sotkuinen.


Kuvausasennon tulisi olla suoraan sivusta, ja kuva olisi otettava hevosen tasolta. Tässä kuva, joka on otettu yläviistosta ja vähän liian edestä.


Lisäksi olisi hyvä kiinnittää huomiota taustaan. Yksi vanhoista valokuvauksenopettajistani sanoi, että kohdettakin tärkeämpi merkitys kuvassa on taustalla, ja mielestäni juuri tausta tekee kuvasta joko onnistuneen tai vain keskinkertaisen. Näyttelyt järjestetään usein raviradoilla, ja on vaikea löytää paikkaa, jossa ei olisi mainostauluja tai muuta häiritsevää. Kannattaa kuitenkin käyttää hetki hyvän paikan miettimiseen.

Toinen ongelma jonka usein näkee, on se, että kohde sijoitetaan jonkun tasaisen pinnan lähelle, esim seinän tai kukkivan pensaan eteen. Tällöin huomio jälleen kiinnittyy liian lähellä olevaan voimakkaaseen taustaan. Ihanne olisi, että tausta olisi mahdollisimman kaukana ja jäisi epäterävyysalueelle. Luonnollisesti on huolehdittava, ettei ponin takana ole oksia, tolppia tai muuta, jotka "kasvavat ponin päästä" tai muuten vääristävät siluettia.



Yllä olevissa kuvissa erona on kuvauskorkeus, syväterävyys ja tausta, ja ero on kyllä melkoinen. Hyvää kuitenkin on näissä kuvissa tummaa ponia korostava sivuvalo, joka tulee juuri sopivassa kulmassa korostaen ponien muotoja. Tummaa ponia on ilman pientä auringonpaistetta vaikea saada näyttämän hyvältä kuvissa.


Tässä kuvassa on myös sivuvalo, mutta se tulee hieman poniin takaviistosta, eivätkä katsojan puolen yksityiskohdat erotu lainkaan.



Mikäli sinulla herää kysymyksiä tai ajatuksia tämän kirjoituksen johdosta, käy kommentoimassa
 Vinkkejä kuvaukseen - Photography by Johanna
johannavauphotography


Kommentit

Suositut tekstit